|
Post by tinna on Aug 6, 2010 1:25:20 GMT 3
Valtaosa broughtonilaisista nuorista on jakautunut kaveriporukoihin, joissa klikkien rajat rikkoutuvat. Yleensä nuo porukat muodostuvat 3-6 hengen ydinryhmästä, jonka seurassa hengaa satunnaisesti myös muita nuoria. Ryhmät eivät ole kiveen hakattuja, vaan etenkin juhliessa hauskanpitoa harjoitetaan sellaistenkin persoonien kanssa, joiden seurassa ei esimerkiksi koulussa tai kaupungilla tule niin paljon pyörittyä. Tiiviiden kaveriporukoiden muodostaminen on kuitenkin luvallista, jos pelaajat ovat innokkaita tällaista yhteistyötä ja suunnitelua keskenään tekemään. Ystäväpiiriin kuuluminen ei tarkoita, etteikö hahmo voisi tavata ja toimia muidenkin hahmojen kuin kavereidensa kanssa. PELISSÄ OLEVIA KAVERIPORUKOITA-- Suzy Bennett ja haussa oleva poppoo (suosittuja, kauniita/komeita, omahyväisiä, rikkaita snobeja etc.) -- Sebastian Foster ja haussa oleva poppoo (skeittareita)
|
|