|
Post by tinna on Aug 14, 2010 23:55:54 GMT 3
"Hei, jätkät! Jätkät, hei! Mihin te meette?"
Vitun jees. Kaikki vaan lähti jonnekin. Paitsi Jamie. Jamie ei oikein pysynyt kärryillä. Muut menivät jo kaukana. Jotain ne oli jatkoista puhuneet. J lysähti lähimmälle puistopenkille istumaan. Miten ne saattoi noin vain liueta paikalta? Okei, Jamie oli ihan vähän enemmän tuiskeessa kuin muu jengi. So what? Tarvitse silti ilkeäksi ryhtyä ja jättää poloista yksin. Vitutti semisti. Meni onneksi nopeasti ohi, kiitos alkoholin iloisten vaikutusten. Mistä tulikin mieleen...
Kundi vilkaisi kädessä roikkuvaa pulloa. Oli siinä vielä pohjat jäljellä. Mahtavaa! Jamie naukkasi lohtuhuikat ja hilasi itsensä ylös penkiltä. Oli vähällä horjahtaa samaan hengenvetoon perseelleen maahan. Viime hetkellä tarrattiin epätoivoisesti tukea penkin selästä ja selvittiin säikähdyksellä - tai siis humalaisella naurunhörähdyksellä, joka korvasi säikähdyksen.
Kai se olisi pakko kämpille suunnata, kun porukat karkasi. Vittu. Kolmetoista ja puoli askelta ja homma kusi. Minnekään jaksanut lähteä talsimaan. Edes menoveden hörppäily joka toisella askeleella ei jaksanut auttaa.
Seuraava penkki. Sille köllimään. Hörpshörps. Nättejä tähtiä taivaalla.
|
|
|
Post by nixon on Sept 15, 2010 21:31:07 GMT 3
Vitun kalapuikot. Maailma olisi varmasti parempi paikka ilman kalapuikkoja. Tai epämääräisen päähänpinttymän varoittamatta saavia siskoja. Keskellä yötä piti saada kalapuikkoja. Ja saman tien sai roudata marketista kilokaupalla tavaraa, lista oli pitkä kuin nälkävuosi. Löytyi niin salaatinkastikkeita kuin paprikoitakin. Tom kulta pieni toisitko myös nenäliinoja. Sitä paitsi mikä olisi nuorelle, juuri parran kasvattamisen aloittaneelle miehelle nöyryyttävämpää kuin ostaa lähimarketista tamppooneja puoli kahdeltatoista illalla?
Täpötäysi muovikassi kolisi inhottavasti sääriä vasten. Olisi pitänyt mennä autolla. Paskat ilmastonmuutoksesta ja liikunnasta. Eikä ostoksissa edes ollut mitään mitä olisi voinut syödä kuormasta, etenkään jos ei sattunut pitämään raa’asta spagetista. Tai spagetista yleensäkään. Olisi pitänyt ostaa röökiä. Vaikkei ollutkaan tapana polttaa. Vitun terveys.
Katulamppujen kelmeässä hohteessa näkyi joku spurgu suunnistamassa kohti leposijaa nokka maata viistäen. Pitäisikö kiertää, jos se vaikka sattuisi olemaan naapurin räpäsetä? Mitä turhia, voisihan sitä aina esittää kuuroa. Lähietäisyydeltä tarkasteltuna laitapuolen kulkija osoittautui koulusta tutuksi Jamieksi. Ei mikään ylin ystävä, muttei heidän välillään ainakaan Tomin muistin mukaan ollut suuria erimielisyyksiäkään ilmennyt.
”Mitä jätkä?” Kauppakassi lösähti maahan ja sen kantaja penkille ei-ehkä-ihan-täydessä-hapessa-olevan tapauksen jalkopäähän. Katse ja käsi havittelivat pulloa.
|
|
|
Post by tinna on Sept 16, 2010 16:11:36 GMT 3
Pohjantähti oli helvetin kirkas. Sattui silmiin, mikä taas sattui päähän. Silmien suojaaminen kämmenellä toi väliaikaisen helpotuksen. Eiku oho, se olikin katuvalo, eikä Pohjantähti. Ilmankos oli niin pirun kirkas. Pulloa huitaistiin jotakuinkin suuta päin. Heilahti vähän ohi. Meni pari tippaa hyvää viinaa hukkaan!
Ja sitten joku tömähti penkin päätyyn. Jalkojen päälle. Ehei sittenkään, melkein vain. Tuntoaisti vähän takkuili jurrin takia. Humalainen hörähdys ihan vain siitä ilosta, että hoksattiin tyhjästä ilmaantuneen juipin istahtaneen sittenkin omien istuinluidensa varaan käyttämättä penkillä koomaavan miehen irvikuvan jalkoja alustanaan. Köyhällä on halvat huvit. Kävi mielessä nousta istuaalleen, mutta se mielijohde meni nopeasti pois.
"Mitäs täs", kuului älykäs vastaus, jonka yhteydessä kohotettiin semisti päätä. Pakkohan se oli kurkata, kuka penkille oli istahtanut. Hmm. Kasvot näytti etäisesti tutuilta. Tosin oli hämärää (Pohjantähti-katuvalosta huolimatta). Niin ja pää täynnä viinaksia. Tuskin tyyppi kukaan täysin tuntematon oli, kun kerran kelloja soitti. Ei kai sentään kukaan ylin ystäväkään. Ehkä sellaiseen törmätessä olisi nimikin muistunt mieleen. Ehkä. Heh. Pää takaisin penkkiä vasten. Pientä asennon korjailua, ettei sokaistuisi kirkkaasta valosta. Pulloon takertunut käsi roikkui laiskasti penkin reunan yli. "Entä itse?"
Pullo hipoi maata. Oikeastaan se kerran tai kaksi jo kilahti mukulakivitykseen. Kannattaisi varmaan olla heiluttelematta sitä niin paljon. Särkyisi vielä koko paska. Tuumasta toimeen. Kättä heilauttamalla pullon suu huulille. Tällä kertaa osui jopa oikeaan osoitteeseen ilman, että tippasia valui hukkateille. Harmillista, miten vähän juomaa oli enää jäljellä. Pohjat vain. Joskus jossain lehtijutussa luki, että juomapullojen ja tölkkien pohjista 85 prosenttia oli pelkkää sylkeä. Nam. Eiku ei. Ei Jamie sylkeä halunnut juoda.
"Haluutsä? Saat vetää pohjat, jos haluut. Mä en tarvii."
|
|
|
Post by nixon on Sept 16, 2010 16:50:40 GMT 3
Hetken aikaa Tom otaksui sammuneen/kuolleen tai vaihtoehtoisesti olevan kuuro (kaikillahan nyt jotain salaisuuksia oli). Vastaus kuitenkin kuului lopulta, joten lapiointihommilta vältyttiin. Ainakin toistaiseksi. Hörähtelystä päätellen pass-out ei ollut kaukana. Koordinaatiokyvyssäkin löytyi parantamisen varaa.
”Mitään erikoista.” Ei todellakaan, samaa paskaa heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Koulussa kaikki samat tyypit, samat vanhat naamat ja lukujärjestyskin näytti siltä kuin kukaan ei olisi koskenutkaan siihen sitten kevään. Samoin rehtorin naama. Suoraan sanottuna Tom ei ollut koskaan viihtynyt koko koulussa, tai edes koko kärpäsenpaskan kokoisessa kylässäkään. Siitä ei kuitenkaan viitsinyt alkaa angstata tyypille, jolla oli selvästi nimi tai naamamuisti – mahdollisesti molemmat – hukassa.
Olkien kohautus, pullon kallistus, irvistys. Okei, oli sitä pahempaakin tullut juotua. Köyhällä opiskelijalla ei ollut varaa nurista, varsinkaan jos saavutti viikonloppujensa huippuhetket pummilla. Ei ehkä kovin terveellistäkään, ties kuinka monella tuokin pullo oli jo kiertänyt. Vitun terveys. Vielä toinen kallistus jonka jälkeen pullo lensi komeassa kaaressa lähimpään puskaan. Toivottavasti kukaan ei jäänyt alle. Ei sillä, tuskin kukaan häntä alkaisi syyttää.
”Mitä sä täällä yksin teet?” Ei tämä nyt sentään niin pieni paikka ollut ettei ryyppyseuraa löydä. ”Et päässy sisään vai?” Osanotot. Yleisin ongelma oli se vitun idiootti Nightin ovella. Tai Tomin kohdalla tietysti se että isoveli näytti enemmän syöttöporsaalta kuin pikkubroidiltaan. Kuka kehittäisi kuvattomat henkkarit?
Taskujen vakiokalustoon kuului enemmän tai vähemmän mauttomilla kuvilla koristeltu sytkä (edustuskäyttöön löytyi ihan perusmustakin). Valoa kansalle, Tom ajatteli ja alkoi leikkiä sytyttimellä hyvin kypsään tapaan.
|
|
|
Post by tinna on Sept 16, 2010 17:18:18 GMT 3
"Vittu, oravat jää alle!" Jamie huudahti järkyttyneenä, kun toinen meni ja heitti tyhjän pullon pusikkoon. Järkyttynyt tila sai ruumiin funktiotkin sille mallille, että jollain vippaskonstilla saatiin ruho hilattua melkein istuvaan asentoon (tosin käsillä pidettiin tiukasti tukea penkin selästä). Surulliselle mutrulle painunut alahuuli väpättäen yritettiin kurkkia sinne lähimpään pusikkoon. Sieltä ei kuulunut mitään. Ei edes onnettoman oravan viimeisiä kuolonkorahduksia. Väärä hälytys. "Onko sulla jotain oravia vastaan?" puolikiukkuinen tuhahdus ja paluu toistaiseksi viimeiselle leposijalle. Vaakatasossa oli helpompaa.
Toinen jätkä uteli aivan liikaa. Kyllä, kaksi kysymystä viiden minuutin sisään oli Jamielle liikaa sopivassa mielentilassa (= käkikännissä). Mikähän sen nimi oli? Aina välillä huomasi pohtivansa toisen identiteettiä. Siihen saakka, kunnes jokin toinen ajatus tuli ja lakaisi sen alleen. Esimerkiksi ohi pörisevä kärpänen. Sehän saattoi olla vaikka kesän viimeinen.
"Enhän mä mitään yksin ole, kun sä oot siinä." Tyhmäkö se oli? Parillinen määrä läsnäolevia ei Jamien mielestä tarkoittanut yksin olemista. Rolleyes ja raskas huokaisu. Hitto, kun viina loppui. Pää tiukemmin penkkiä vasten ja silmäluomet hetkeksi kiinni. Voisi sammua. Kirkas katuvalo vaan paistoi suoraan silmiin, eikä muutenkaan tuntunut ollenkaan kivalta sammua puistopenkille nimettömän jätkän viereen. "Enkä mä ollut sisään menossakaan. Jätkien kanssa oltiin liikkeellä. Sit ne katos", hymähdys ja olankohautus. Vieläkin häiritsi se yksi pikkujuttu. "Kuka sä muuten oot?"
Klik, klik, klik. Ärsyttävää. Ja se vain jatkui ja jatkui. Pakko hinautua taas ylös. Tällä kertaa laskettiin oikein jalatkin maahan ja päästiin lähestulkoon istuvaan asentoon. Röhnöttävään sellaiseen, mutta kuitenkin. Yritys hyvä kymmenen ja ajatus on tärkein, etc. "Eläinvihaaja ja pyromaani", hymähdys. Impressive. Vaikuttunutta nyökyttelyä. Hyi, tulipas huono olo moisista pään liikutteluista. Eikä laattaaminen innostanut. Stop! "Onko sulla muitakin erikoisia taipumuksia?"
Pyromaani. Sytkäri. Tuli. Jamiella leikkasi. Saattoi melkein nähdä, miten lamppu syttyi sen päässä. Housun taskuista kaivettiin esille kärsineen näköinen tupakka-aski. Vaivalloinen ja hankala toimenpide, koska koordinaatiokyky oli tosiaan viturallaan. Lopulta saatiin yksi kärsineistä röökeistä suupieleen. Kohteliasta tarjota askia myös kaverille. "Palaako?"
|
|
|
Post by nixon on Sept 18, 2010 20:37:06 GMT 3
”Mitä helvettiä?” Tom säikähti toisen äkillistä reaktiota ja oli itsekin lentää kolme metriä ilmaan. Jätkä ei siis ollut ainakaan halvaantunut tai sokea. Järkeen ei silti mahtunut, miksi joku sai hirveän slaagin lentävästä pullosta. Tyyppi oli itkuun purskahtamaisillaan. Ei helvetti. ”Oravia? Jänikseen mä yritin osua.” Tiirailua kohti lähintä lehmusta. ”Sitä paitsi eikö oravat asu puussa? Kun joillakin niistä on ne siivetkin?” Sellaiset pienet enkelinsiivet joilla ne nousee asfaltista taivaaseen.
”No jos sen ajattelee noin”. Aika kieroa logiikkaa. Tai puhdasta vittuilua. Ei voinut olla nauramatta. ”Niin varmaan”, kukapa nyt ei mieluummin istuisi puistonpenkillä dokaamassa kuin sisällä bailaamassa. Toisaalta kukapa nyt ei kävisi mieluummin ostoksilla kuin juhlisi viikonlopun parhaissa bileissä. Säälittävää. ”Kivat kaverit sulla.” Toisaalta Tom olisi todennäköisesti itse tehnyt saman.
Pitihän se arvata. Mikään ei ollut nolompaa kuin alkaa suoltaa tekstiä tyypille, joka kysyy kohta suu auki että ’anteeks kuka sä oot?’. Itsellä kun oli ehkä maailman paras nimimuisti - kuuden vuoden takaisten ryyppykavereiden nimet ja sosiaaliturvatunnukset lueteltiin kuin apteekin hyllyltä aina tarvittaessa. Eli ei koskaan. Ehkä pitäisi ryhtyä paparazziksi? Urheiluselostajaksi! ”George Michael”. Tai Will Smith.
”Kyllä. Erikoisalaa eläinsairaaloiden tuhkaaminen. Jos tarpeeksi maksetaan niin voin tehdä yksittäisiä koirankoppikeikkojakin.” Heebo oli könynnyt perusjuoppo-asennosta lepään-tässä-vain-hetken –asentoon mikä ei tosin näyttänyt kovin hyvältä idealta. Kunhan ei kuorruttaisi Tomia sisälmyksillään niin kaikki oli hyvin. ”Ai saatana”, hiha melkein syttyi. No, tekevälle sattuu. ”Ai mitä taivutuksia? Yletyn koskemaan polviin tunnin lämmittelyn jälkeen.” Ai jaa taipumuksia! ”Käyn kosiskelemassa prinssi Harrya joka toinen sunnuntai, mutta ei oikeastaan muuta.”
Eipä ollut ennen tullut nähtyä tupakka-askia lyömä-aseena. Tom nappasi röökin – joka oli ihme kyllä vielä yhtenä kappaleena – sinne tänne sohivasta askista ja heitti sytkärinsä vastapuolelle. ”Älä riko, sillä on tunnearvoa.” Sen lähemmäs hän ei Marilyniä pääsisi. Toisaalta olihan se taskussa aika hyvissä asemissa. Sen lähemmäs hän ei pääsisi ketään vähään aikaan. Aika masentavaa oikeasti. Vittu. Seurasi hetken taiteellinen hiljaisuus molempien keskittyessä omiin ajatuksiinsa. Toisin sanoen Tom riisui mielessään erästä nimeltämainitsematonta henkilöä ja vieressä istuva yritti ilmeestä päätellen olla savuttamatta väärään kurkkuun.
|
|
|
Post by tinna on Sept 18, 2010 22:34:40 GMT 3
Reps. Kunnon räkänaurut. Huvit olivat halvat vesiselvänäkin, joten kännissä ne olivat ilmaiset. Eikä läppä ollut edes hauska. George Michael -tyyppi oli hauska, koska se piti pokkansa. Kivikasvo. Se oli helvetin hauskaa. Räkättämiselle ei näkynyt loppua. Ehkä, jos olisi kiikarit. "Vau! Oot käyny tosi tehokkaalla plastiikkakirurgilla. Oisko sulla sen nimee tallessa, nii voisin käydä kohotuttamassa mun pakarat. Ne on jotenki rupsahtaneet."
"Pitäis käydä joka sunnuntai, niin ehkä alkaisi jotain tapahtuun." Jamie oli pikkupoikana käynyt joka perjantai-ilta kuseksimassa naapurin kukkahattutädin pelargoniapenkkiin. Kun rutiinia oli pitänyt yllä tarpeeksi kauan, poliisisedät tulivat käymään vanhempien luona iltapäiväteellä. Sen jälkeen Jamie ei ollut käynyt kuseksimassa naapurin kukkahattutädin pelargoniapenkkiin, mutta ainakin toiminta oli saanut aikaan jotain konkreettista. "Tai voit aina tulla kosiskeleen mua. Sunnuntait ei vain käy. Oon yleensä darrassa."
Kädet tärisivät kuin horkassa. Kiitti vain, viina. Pitkällisen söhertämisen jälkeen huulessa roikkuva sätkä syttyi kuin syttyikin. Erävoitto! Jamie naurahti voitonriemuisesti päihitettyään sytkärin, jonka koristukseksi lyötyjä kuvia tarkasteli hyvän tovin ennen kapineen palauttamista omistajalleen. "Kivat kuvat". Oma pehmopornosytytin oli kadonnut edellisellä viikolla jonkun kotibileissä. Se oli kiva sytkäri. Vasenta tissiä painamalla oli saanut liekin syttymään. Yskäkohtaus. Jos sitä vaikka keskittyisi röökin oikeaoppiseen kiskomiseen vähän aikaa. Mitään kuolemantoiveita sentään ollut. Vielä.
Terva imeytyi keuhkoihin. Ah. Sauhuttelija levitti vasurinsa penkin selkänojalle ja valui taas jonkinlaiseen puoliksi makaavaan asentoon. Sätkää pitelevä käsi puolikoukussa kaljamahan päällä. Vierustoveri oli äkkiä vaiennut. Yliannostus nikotiinia, maybe? Jamie huomasi päänsä kääntyneen toisen jätkän suuntaan. Se tuijotti tyhjyyteen ja näytti siltä kuin olisi pilvessä. Ehkä se oli. Pään roikottaminen sivusuuntaan sai niskan vittuilemaan. Pakko kääntää katse takaisin eteenpäin. Keuhkolliset myrkkyaineita.
Sätkän tynkä tumpattiin penkin reunaan. Teki mieli vetää toinen heti perään, muttei kehdannut. Olisi pitänyt tarjota kaverillekin, eikä askissa ollut enää montaa jäljellä. Pitäisi säästää jotain aamullekin. Aamulla niitä kuitenkin kuluisi vessanpöntön halailun välissä. Harmi, että viinakin oli loppu. Laskuhumalakin teki tuloaan. Sukassa tuntui jotain märkää. Hassua. Jamie nosti jalkansa suoraksi eteensä ja yritti tihrustaa kengänkärkeään. Jotain töhnää siinä taisi olla. Katse valui maan tasalle syyllistä etsimään.
"Sun kassista vuotaa jotain."
|
|
|
Post by nixon on Sept 19, 2010 0:05:11 GMT 3
”Ei kun se on tää ilmasto, kosteus saa mun ihon näyttämään niin nuorekkaalta!” Tom totesi kosteusvoidemainosmaiseen tapaan toisen kerättyä itsensä kasaan epämääräisen hohotuskohtauksensa jälkeen. ”Vois ehkä pullottaa vähän tätä kaasumaisessa muodossa olevaa hookaksoota ja hakea patenttia.” Mietteliäs ilme. ”Vai onkohan se jo tehty?” Ainakaan Eva Longoria-Parker tai Linda Evangelista ei ollut sitä mainostanut, joten toivoa oli vielä. Katse haeskeli jälleen pulloa joka oli todennäköisesti jo joko harvinaisen epätoivoisen juopon hyppysissä tai niiden oravien pesänrakennusaineena. No, ehkä sen ehtisi.
”Ja sä luulet että Harry The Man on jossain muussa kuin krapulaisessa mielentilassa sunnuntaiaamusin?” Kunnon bileet puutarhavajassa kuuluivat totta kai prinssin velvollisuuksiin. Joo, siinä se vika taisikin olla. Väärä ajoitus, ei suinkaan mikään muu. ”Virtaako sussa kuninkaallinen veri?” Epäilevän arvioiva katse. Aika alas oli maan ykkösperhe vajonnut jos näin oli. Mieleen tuli jotain tuhlaajapojan paluusta sekä teeveen tyyliohjelmien homppelijuontajista. Sitä paitsi jätkän naama alkoi sinertää siihen malliin ettei siinä kohta kiertäisi mikään veri.
Viimeiset nautinnolliset henkoset ja syvä huokaus. Kuvitelmissakin oli päästy siihen pisteeseen mistä ei enää julkisesti puhuta. Sytkä työntyi turvallisesti taskunpohjalle avainten, muutaman kolikon, hyvin kärsineen lähes toimivan kännykän, muutaman hiekkakourallisen sekä piilolinssikotelon sekaan. Onneksi Tom ei ollut tyttö ja välttyi näin kireiltä housuilta, joiden taskut olivat niin säälittäviä ettei niitä edes taskuiksi viitsinyt kutsua. Eikä hamettakaan tarvinnut pitää kuin koulun päättäjäisissä.
Toisella näytti olevan ongelmia löytää mukavaa asentoa. Kiehnäsi penkkiä kuin kiimainen teinityttö konsanaan. Mistä sitä tiesi vaikka sillä olisi jokin fetissi puistonpenkkejä kohtaan. Tänä päivänä sillekin olisi varmaan jo oma nimitys, puhumattakaan siitä kuinka tavallista se olisi tietyissä porukoissa. Jätkän ähinä alkoi pikkuhiljaa ärsyttää. Pakkoko sen oli kokoajan kiemurrella ja puhista? Ehkä sillä oli pahanlaatuisia ilmavaivoja.
Hyvin hitaasti Tom kumartui eteenpäin ja tökkäsi pussiaan jalallaan. Ei reaktiota, kuollut se oli. Jossain oli ollut juttua että ihmisen kuoltua ensimmäinen mitä se tekee on suolen tyhjentäminen. Ruumis kusee housuihinsa. Sairasta. Miksei sitä ikinä näytetty elokuvissa? Pussikin vuodatti nyt jotain nestettä oikein olan takaa. Ruumiinavaus osoitti sen appelsiinimehuksi. ”Ai samperi.” Purkki oli hajonnut ja koko kassin sisältö lillui keltaisessa tahmeassa nesteessä. ”Haluatko?” Pehmenneen paketin sivusaumasta oli juuri karkaamaisillaan yksi kuriton appelsiinilla maustettu kalapuikko.
|
|
|
Post by tinna on Sept 19, 2010 0:41:44 GMT 3
"Mun äiti aina sanoi mua sen pikku prinssiksi." Silloinhan veressä oli aivan pakko virrata tilkkanen sinistäkin. Eihän äiti nyt taaperoikäiselle lapselleen valehtelisi? Tosin sittemmin äidin suusta oli kuultu paljon muutakin ja ne olisi mieluusti uskottu valheiksi. Paskat vanhemmat.
Pussin kylkeä pitkin valuva epämääräinen möhnä muistutti etäisesti oksennusta. Nostatti kyseisen eritteen maun suuhun. "Ei kiitos." Kohtelias kieltäytyminen ja vähän irvistelyä. Jälkimmäisistä varmaan pystyi päättelemään jotain ensimmäisen syistä. Burps! Ja tilanne ohi. Toistaiseksi ei laattaamista. Valtava edistysaskel ottaen huomioon, missä vaiheessa iltaa Jamie normaalisti olisi jo heittänyt lervat lähimpään pusikkoon. Lähimmässä pusikossa taisi kuitenkin olla se orava yhdyskunta ja tyhjä viinapullo, joten ehkä sinne ei enää yhden jätkän kännioksennukset edes mahtuisi.
Nikotiinia, nikotiinia, nikotiinia. Keho huusi sitä. Vittu. Jamie kaivoi takaisin taskuun tungetun askin uudelleen esiin. Sormet tärisivät taas. Laskuhumalassa rupesi aina tekemään mieli tupakkaa. Ja panettamaan. Mutta lähinnä sitä tupakkaa. Jäljellä olevat syöpäkääryleet halusivat kiihkeämmin jäädä askin suojiin kuin edelliset. Eivät tahtoneet millään jäädä näppeihin. Yksi jäi. Valitettavasti loput putosivat askin mukana maahan. "Vittu". Kumartuminen askia kohti ei ollut kauhean hyvä ajatus. Kuvottava olo. Äkkiä takaisin puolimakuulle. "Nouki noista, jos ne ei vielä kastunu. Niin ja jos haluat." Ehkei se ollut samanlainen ketjupolttaja kuin Jamie.
"Saisinko mä sitä tulta vielä?" Niin, tosiaan. Oma sytkäri oli siellä jossain. Myös se uudempi ja tylsempi, jossa ei ollut naisvartalon osia kohokuvioina. Pitäisi muistaa hommata yksi tai useampi varasytkäri tällaisten tapausten varalta. Kiva aina olla kerjäämässä muilta tulta. Niin kuin nyt vaikka George Michaelilta.
Tahmeaa nestettä valui edelleen jalalle. Hassua. Jamie kun muisti siirtäneensä jalkaansa pois mönjän tieltä. Ilmeisesti muisti(kaan) ei oikein pelittänyt kunnolla. Jalatkaan eivät tuntuneet toimivan. Vitut siitä. Oikealla kädellä vietiin syttymään saatu (sry, autohittaus :<) rööki huuleen, vasemmalla tartuttiin kiinni reidestä ja siirrettiin jalkaa kauemmas pussista. Kenkä taisi olla jo entinen. Tai ainakin se maistuisi jatkossa appelsiinimehussa uitetulta kalapuikolta.
"Miksi sulla on kauppakassi keskellä yötä puistossa?"
|
|
|
Post by nixon on Sept 19, 2010 21:24:09 GMT 3
”Ja joulupukki on olemassa eikä isä oikeasti tarkoittanut sitä”, klassikoita. Tom ei ollut ikinä ymmärtänyt miksi lasten elämä piti aloittaa niinkin suurilla valheilla? Miksei yksinkertaisesti voitu tehdä selväksi, että mutsi ja faija ne lahjat osti ja että oli parempi olla kiltti koska ne vahti. Mihin siinä jotain punapukuisia pedofiilejä tarvittiin? Sitä paitsi sehän soti kaikkia niitä ”älä ota tuntemattomilta sediltä karkkia” -periaatteita vastaan. Hän ei ainakaan ikinä suoltaisi moista paskaa omalle jälkikasvulleen.
Tarjottu pussi laskeutui takaisin maahan ja siirtyi kevyen potkun voimasta sivumpaan haisemaan. Pitäisi muistaa ottaa se kotiin mukaan todistusaineistoksi. Ei se hänen vikansa ollut jos jotain sattui hajoamaan kesken matkan! Siinä olisi myös hyvä syy venähtäneelle kauppareissulle. Kauppa oli jo ehtinyt mennä kiinni kun hän pääsi takaisin. Tai sitten voisi aina sanoa että jäi auton alle ja tämä oli lopputulos.
Viereinen penkinlämmitin päästeli epäilyttäviä yökkäilyääniä, mikä sai tunnetusti herkkävatsaisen Tominkin voimaan pahoin. Onneksi ei ollut mitään oksennettavaa. Milloinkohan hän oli viimeksi syönyt? Ei minkäänlaista muistikuvaa, mutta kauan siitä oli. Säännöllinen ruokailu ei kuulunut heidän perheensä vahvuuksiin. Kuten eivät hampurilaisetkaan. Tai mikään muu kuin salaatti. Ja vitamiinipillerit.
Päivän nikotiiniannos oli jo saatu, enää ei ollut tarvetta. Sytkä kuitenkin lähti kiertoon mukisematta. Piti kuitenkin pitää tarkasti silmällä ettei sille käynyt mitään pahasti vibraavan tyypin käsittelyssä. Kahden ikuisuuden kuluttua se sai rullansa syttymään. Nopea vilkaisu maassa yksinäisenä värjöttelevään askiin. Äh. Eihän sitä ikinä tarvinnut. Vierustoveriin verrattuna hyvin nopealla ja skarpilla liikkeellä paketti nousi maasta ja keveni yhden röökin verran. Loput ojennettiin ystävällisesti takaisin omistajalleen täysin vahingoittumattomina. Tai siis sen vahingoittumattomampina kuin millaisina ne olivat taskusta alun perin tulleet.
Sauhuttelun lomassa Tom yritti keksiä hyvää vastausta. Ajatus ei enää kulkenut esteettä tähän aikaan. Tai ehkä se oli seura mikä esti aivojen kokonaisvaltaisen käytön. Tai aivojen käytön yleensäkään. Tai jotain. ”Kävin kaupassa.” Olkien kohautus. Mitäpä sitä sen kummempia selittelemään. Vaivalla taskusta kaivettu kännykkä ilmoitti olevansa low battery ja poistui tästä todellisuudesta niin että posahti. Taas. ”Olisko sulla tietoa mitä aika juoksee?”
|
|
|
Post by tinna on Sept 19, 2010 22:42:41 GMT 3
Voi onnea ja autuutta - röökit eivät olleetkaan kuolleet! Jotain kiitosten tapaista oli tarkoitus mutista. Sanat vain jäivät puolitiehen. Savujen kiskominen kesken. Plus aski piti jälleen tukkia takaisin taskuun. Kiitosten lausuminen siihen päälle ja olisi pitänyt keskittyä yhteensä kolmeen asiaan, joka oli ehdottomasti aivan liikaa Jamien humalatilassa oleville aivoille.
"Erikoinen ajankohta". Jamie tapasi käydä kaupassa... Ei. Jamie ei tavannut käydä kaupassa. Se oli armas isoveikka, joka hoiti sen puolen. Yleensä. Kyllä pikkuvelikin aina joskus. Jos jääkaapin sisältö rajoittui valoihin ja käyneeseen tuoremehuun. Poikamiesboksissa ruokapuoli tahtoi aina joskus unohtua. Vaikka isoveljellä epäsäännöllisen vakituinen hoito olikin olemassa, se ei riittänyt ruokakaapin huoltamiseen. Ilmeisesti.
Aika? Tosiaan. Jamie havahtui siihen tosiasiaan, että kämpillekin voisi raahautua. Sikäli mikäli jalat kantaisivat. Voisi kyllä jäädä siihen penkillekin. Ei olisi ensimmäinen kerta. Kaikki tämä pähkäily vei huomion ja tupakansavut pääsivät väärään kurkkuun. Hupsis! Köhimistä ja keuhkojen pihalle yskimistä. Tupakka koko ajan kourassa (hyvää röökiä nyt kesken kaiken voinut heittää menemään). Kohtauksen päätyttyä vedettiin tilalle uudet sauhut ja aseteltiin sätkä huulten väliin. Kännykän kaivamiseen tarvitsi kaksi kättä.
Öö. Missä kännykkä? Kaikki taskut kaivettu. Samoin housujen etumus, jonne kyseinen kapula aina joskus tuli talteen tungettua. "Ei mulla taida olla tietoa", oli pakko todeta, kun matkapuhelimen romua ei löytynyt mistään. Tilanne vaati simpanssimaista pään raaputtelua ja pöljän hymähdyksen. Heh, kännykkä kateissa. Sekään ei ollut ensimmäinen kerta. Varmasti se kävelisi jostain vastaan lähipäivinä, kun joku olisi sen löytänyt ja lukenut kaikki kiinnostavat tekstiviestit. "Et sattumoisin olisi nähnyt eksynyttä kännykkää tässä jossain likellä? Silloin kun ilmestyit siihen tyhjästä?" Ehkä se puhelinkin oli mennyt sinne tyhjään.
Kännykkää etsiessä röökaaminen jäi vähemmälle huomiolle. Kääryle ehti palaa loppuun omia aikojaan. Helvetti. Enää kolmatta kertaa jaksanut alkaa ronkkimaan taskusta askia. Olkoot. Tumppi kylmästi maahan ja kengänkärjellä ajasta ikuisuuteen. Nikotiinituskat hetkeksi ohi. Jäljellä oli enää panetus. Siihen ei varmaan olisi edes kuntoa enää tässä vaiheessa. Eikä partneria. George Michael oli liian selvä moiseen. Sitä saisi raiskattua. Ehkä keskustan bileistä löytyisi joku puolisammunut teini. Sinne ei vain jaksanut raahautua. Taitaisi jäädä välistä.
Katse osui katulampun valoa heijastavaan pieneen esineeseen muutaman metrin päässä penkistä. Puhelin! Ilahtumisen takia vahva humalatila unohtui ja rakasta matkapuhelinta kohti suoritettiin innokas syöksy. Huojuen ja horjuen, mutta pystyssä pysyen. Aina siihen saakka, kunnes kumartui noukkimaan kapulaa. Siinä vaiheessa pyllähdettiin kapulan viereen. Onneksi perse oli puutunut penkillä lojumisesta, eikä tömähdys tuntunut missään. Nauratti vain, taas vaihteeksi. "Löysin mun kännykän!" Olihan se pakko ilmoittaa uudellevanhalle tuttavuudellekin, koska sitä varmasti kiinnosti kovasti. "Kello on puoli yksi."
Ylösnouseminen ei oikein ottanut onnistuakseen. No, saattoihan siinä katukivetykselläkin istuskella. Vähän kovempi alusta vain. "Et kai sä nyt vielä ole lähdössä? Iltahan on vielä nuori. Ja oon aina halunnut viettää laskuhumalaa pimeässä puistossa George Michaelin kanssa." Suuret elämäntoiveet osa yks ja kaks. "Ei sulla sattuis mitään alkoholipitoista olemaan siinä pussissasi?"
|
|
|
Post by nixon on Sept 30, 2010 13:35:34 GMT 3
( pahoittelen viivästymistä )
Tom kohautti olkapäitään. Taas. Joku oli joskus sanonut siitä hänelle, huomauttanut. Ehkä parikin kertaa. Aihe, joka otettiin aina viimeisenä valttina esille äidin kanssa riidellessä. Ettei hän muka ikinä tiennyt mistään mitään tai ollut mistään mitään mieltä. Ei omia mielipiteitä. Jos sen näki olkienkohautusten määrästä, niin mitä seuraavaksi? Mielenterveyden tila voitiin lukea silmien harittamisprosentista. Tai sehän olikin jo tehty. Mutta nyt ei eletty keskiajalla. Päästyään ajatusketjun loppuun Tom ei enää edes muistanut miksi oli ollut olematta mitään mieltä. Olikohan tuo tuossa vieressä kysynyt jotain?
Tuskin, ainakin se näytti ihan tyytyväiseltä tuijotellessaan jotain mitä Tom ei nähnyt. Yhtäkkiä se sai vähintäänkin kuutosen arvoisen maanjäristyksen tasoisen yskäkohtauksen ja hetken Tom pelkäsi sen nielaisevan koko sätkän mutta ei, se pysyi tiukasti hanskassa vaikka kaikki muu oli levitä pientareelle. No, tärkeysjärjestyksen tärkeimpänä asianahan tuli olla tärkeysjärjestyksen säilyttäminen, ja sitten vasta se tärkein asia. Minkä neron maailma olikaan menettänyt riistäessään mummo-Jenkinsin itseltään.
”En mä mistään tyhjästä tullut kun ihan tuolta noin” sormi kohti lähintä lammikkoa. ’Vesihirviön karmaiseva kosto’ oli seissyt hänen lapsuusajan lempielokuvansa kotelon kannessa. VHS meni pilalle liiasta katsomisesta. Liskot alkoivat näyttää harmailta vihreiden sijaan ja veden kuohunta kuulosti lähinnä pätkivältä puhelimelta. Surullista, tarina oli ollut loistava. Silloin hän ei vielä ollut pelännyt vettä. Eikä hirviöitä. ”Ei sillä että sielläkään olisi mitään kännykköjä näkynyt.”
Sydänkohtaus oli jälleen lähellä vierustoverin ponkaistessa lentoon kuin leijonan nähnyt strutsi konsanaan. Liikeradatkin olivat sen mukaiset. Lentoon ei lähdetty vaan ihan vastapäiseen suuntaan. Tähän Tomin strutsitietämys päättyi, joten se niistä vertauksista. ”Selvä!”, hän sai naurultaan huikattua. Mikään ei ollut huvittavampaa kuin kännisten tasapainoton toilailu. Oikeasti.
”Toiveesi toteutukoon.” Vastausta seurasi joukko intialainen ennustaja –henkisiä liikkeitä sekä kiinalainen kädet yhteen -päätös. Tai jotain muuta lampunhenkimäistä. Ja ehkä vähän virnistystä. Tom ei tosin tiennyt, pitäisikö tuo George Michaeliin uskominen ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena. Ei hän sentään niin ryppyinen ollut. ”Mutta maassa en suostu istumaan!”
Pussille tehtiin varmuuden vuoksi tupatarkastus. ”Viinirypäleistä saisi ehkä puristettua”. Muuta sieltä ei irronnut. Nyt alkoi Tomkin kieltämättä olla tarpeessa. Siis alkoholin. Ei minkään muun. Tai no ehkä ruuan.
|
|
|
Post by tinna on Oct 2, 2010 16:54:41 GMT 3
Jätkähän oli ihan hillitön. Liekö hillitömyydellä jotain yhteyttä komeaan humalatilaan, joka Jamieta hallitsi, mutta hulvaton tyyppi joka tapauksessa. Vesilammikkojuttu ei aivan välittömästi mennyt jakeluun. Sille repeiltiin vasta hetken kuluttua. Silloinkaan oltu täysin varmoja, mikä oli hauskaa. Kaikki, ehkä. Nauraminen oli sitä paitsi hauskempaa kuin nauramatta jättäminen.
"Jesshhh!" Voitonriemuinen tuuletusliike. Samanlainen kuin Pokemonin Ashilla joka kerta, kun se monstereineen pieksi jostain toisesta monsterista ilmat pellolle. Nyrkki korkealla ilmaan ja epic HELL YEAH -mylvähdys. Valitettavasti moinen riehuminen horjutti jälleen tasapainoa ja kohta oltiin kyynärpään varassa puoliksi selällään maassa. Hmph. Istuma-asentoon mönkiminen oli vaivalloista.
"Joo, ei sun tarvitsekaan istua." Jos vuori ei tule Jamien luokse, Jamie menee vuoren luokse. Jaloilleen nousemista kannattanut edes yrittää. Suosiolla vain konttaamalla takaisin puistopenkin luo. Epämääräisen vääntelehtimisen ja kääntyilyn jälkeen aseteltiin ahteri vähemmän sulavasti penkin eteen. Yläselkä nojasi sopivasti penkin istuinosaan. Woah! "Ai niin. Mä olen Jamie." Oikeaa kättä huitaistiin suunnilleen sille penkillä istuvalle. Yleensä esittelyt suoritettiin heti alussa, mutta J ei aina muistanut. Oli sentään muistanut kysyä toisen henkilöllisyyttä. Totuus vain uupui vieläkin. George Michael -tarina vaikutti vähintäänkin epäilyttävältä.
Pussin sisältö näytti jokseenkin etovalta - jopa siinä vaiheessa, kun ihan pikkuisen sormella tökättiin pussin reunaa alemmas, jotta näkyvyys olisi parempi. Limaista mönjää kaiken päällä. Namnam. Jamie irvisti ja työnsi limaista pussia kauemmas itsestään. "Puristele sä vain." Ällötahmaiset viinirypäleet eivät houkutelleet. Mutta viinaa kyllä teki mieli. Ja röökiäkin taas. Mikähän helvetti siinäkin oli, että laskuhumalassa piti aina olla viiden minuutin välein sätkä huulessa?
Märkää. Oliko Jamie laskennut alleen? Kulmat kohosivat hämmentyneelle kaarelle. semivääntelehtimistä taas, tällä kertaa takamuksen kurkkimiseksi. Jep, jotain märkää ja tahmeaa näytti housujen perstaskun kohdalla olevan. Katse osui vuotavaan kauppakassiin noin kahdenkymmenen sentin matkan päässä. Vittu. "Sun kassi mälläsi mun housut." Jamie totesi hymähtäen. Ei lainkaan närkästyneenä tai pahastuneena. Oikeastaan se melkein nauroi. Mälläsi housut, lol. Helvetin hauskaa. Pakkohan sille(kin) oli hajota.
"Mutta hei, tiedätkö mitä?" Kohta ainakin tietäisi. Jamie suoritti horjuvan ylösnousemuksen pitäen koko ajan kiinni penkin reunasta. Jaloilleen se pääsi kuin pääsikin. Päässä vähän huippasi, mutta tuskin se menoa haittaisi. Ollut ennenkään vaikuttanut. Lakkaas, maisema, jo pyörimästä silmissä! Noin. "Jos sulla ei ole tähdellisempää tekemistä, niin tiedän yhden paikan, josta melko suurella todennäköisyydellä saa muutakin kuin viinirypäleitä". Leveääkin leveämpi idioottivirne. Muistihavainto mahdollisesti alkoholilähteestä veti väkisinkin hymyn korvasta korvaan. "Se on tässä ihan lähellä."
|
|